torstai 9. toukokuuta 2013

Lihas tiivistyy tiukempaan pakettiin :)

Toivottavasti teilläkin on ollut rentouttava ja sporttinen vapaapäivä! Itse lueskelin aamupäivästä hieman tulevaan ravitsemustieteiden tenttiin sekä juoksin vartin päässä sijaitsevalle salille treenaamaan yläkroppaa ja vatsoja. Olen niin onnellinen, kun pystyn taas pitkän taon jälkeen haastamaan koko kroppaa (vaikka otankin edelleen kyynärpään kanssa iisisti). <3

Ja sitten päivän teemaan. Käsi ylös, kuka on joskus vertaillut itseään ja esimerkiksi omia mittojaan muihin? Etenkin lukuisat fitness-malli, missi- ym. kisat ovat omiaan herättämään ajatuksia siitä ”miksi minä en näytä tuolta” – etenkin jos oma paino ja pituus ovat lähellä vertailun kohdetta. (Tässä kohtaa on todettava, että reilulla 60 painokilollani tämä ei ole oma henkilökohtainen havaintoni; ollaan useimpien kilpasiskojen kanssa eri kymmenellä, heh.)

Vaikka vaa’an lukemat olisivat kahdella ihmisellä lähellä toisiaan, ulkomuoto voi olla kovin erilainen. Lihas painaa enemmän kuin rasva -mantraa hoetaan naistenlehdissä melkein kyllästymiseen asti, mutta niin se vain on: kilo lihasta tiivistyy tiukempaan pakettiin ja näyttää solakammalta, kuin kilo rasvaa. Eli vaikka treenatessa vaakalukemat eivät juuri muuttuisi, näyttää peilikuva viimeistään puolen vuoden päästä selvästi erilaiselta systemaattisen (sali)treenin jälkeen. Lue esimerkiksi täältä viime syksyn tuloksistani, jolloin itselläni lähti elämäntapamuutokseni alkukuukausina vatsamakkaran kohdalta viisi senttiä 8 viikossa, vaikka paino pysyi samoissa lukemissa.


Lihas- ja rasvaprosentin lisäksi ulkonäköön vaikuttaa merkittävästi se mihin rasva meissä kussakin varastoituu. Yhdellä ylimääräinen kerääntyy vatsanseudulle (vasen käsi nousee täällä!), toisella lantioon, kolmannella reisiin tai peppuun. Kunkin vahvuudet ja mahdollisesti työstöä vaativat kohdat ovat erilaisia.

Vertaillemme välillä (erittäin hyvässä hengessä!) vartaloitamme ja ruumiinrakennettamme tyttöjen kanssa salilla ja pukkarissa. Niin se vaan on, jokainen (nais)vartalo on erilainen! Yhdellä meistä on supertimmit, ihanan hoikat ja sopivan lihaksikkaat kädet. Toisella taas aivan mieletön sixpack sekä upea pyöreä lihaksikas peppu. Itse taas olen tyytyväisin pitkiin sääriini. Vitsailemmekin monesti voi kunpa voitaisiin yhdistää nämä meidän parhaat palat yhdeksi tiukaksi paketiksi :D

Pikatietä täydelliseen vartaloon ei ole, mutta oikealla (sali)treenillä muotoja saa sinne minne niitä tahtoo!

Kuva täältä


Tsemppiä treeneihin!

Riika

6 kommenttia:

  1. "Kilo lihasta tiivistyy tiukempaan pakettiin ja näyttää solakammalta, kuin kilo rasvaa." Minulle on varmaan käynyt päinvastoin... Olen treenannut nyt salilla noin puolen vuoden ajan ja vaatekokoni on kasvanut yhden koon verran isommaksi! Harrastan salitreenin (2-3krt/vko) lisäksi lenkkeilyä lähes päivittäin puolesta tunnista tuntiin. Ruokavalioni on kunnossa. Mistäköhän voisi johtua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Superhyvältä kuulostaa treeniohjelmasi!

      Oletko ottanut mittoja mittanauhalla? Siis tsekannut tarkemmin, mihin kohtiin massaa on mahdollisesti tullut?

      Kannattaa muistaa, että itselläni ei ole minkäänlaista koulutusta asiaan, mutta maalaisjärjellä ajatellen mitat pienenevät JOS rasva korvautuu lihaksella. Tämä siis edellyttää, että kehossa on lähtötilanteessa sitä ylimääräistä. Jos kroppa on jo ennen salitreeniä kovin sutjakassa kunnossa, on ihan luonnollista, että lihasmassa kasvattaa mittoja. Lenkkeilymääräsi kuulostavat kyllä niin suurilta, että lihasmassan nopea kasvattaminen ei pitäisi olla helppoa…

      Mutta vaikka jossain tietyissä vaatteissa joutuisi isomman koon ottamaankin, onko se välttämättä huono asia..? Sporttiset muodot näyttävät upeilta!

      Poista
  2. Voi hyvää päivää , etkö edes tuota tajua -.- huoh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakentava palaute on aina erittäin tervetullutta. Hienoa, jos pystyt kehittämään kommentointia siihen suuntaan.

      Toivon ja haluan uskoa, että palaute oli suunnattu minulle, sillä pinna palaa kyllä välittömästi, jos kommenttikenttien puolella aletaan soimata toisia kommentoijia!

      Poista
  3. En kyllä tajua, sillä lihaksen pitäisi tosiaan olla tiiviimmässä paketissa kuin läskin -.- huoh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Do not worry, moiset kommentit kannattaa jättää aivan omaan arvoonsa. Ja sitä paitsi, todennäköisesti se oli tarkoitettu minulle! :)

      Poista